Nykyään moni keskustelu "ratkaisu- ja konsensus-hakuisilla" internetin keskustelupalstoilla kärjistyy ääripäiden tunnepitoiseksi väittelyksi.
Tekoälyn valtavirtaistuminen jakaa luonnollisesti myös mielipiteitä. Yhtäältä se nähdään uhkana koko ihmiskunnan olemassaololle ja orjuuttavana voimana, joka syöksee meidät merkityksettömyyteen ja köyhyyteen. Toisaalta taas siitä odotetaan ihmelääkettä kaikkiin ongelmiimme lähitulevaisuudessa.
Lopputulos on jossain noiden välissä, mutta paljon riippuu meistä itsestä. Meidän on päätettävä annammeko sille mahdollisuuden.
Nykypäivän tietotyöläiset ja dopamiiniaddiktit älylaitteiden sekä somealustojen suurkuluttajat (kuulun heihin itsekin) eivät ehkä muista enää minkälaista elämä oli ennen nettiä tai älylaitteita. Itse en kasvanut kännykkä kädessä ja sain ensimmäisen puhelimeni 9. luokan päätteeksi. Toki sitä ennen oli jo matopelit pelattu läpi kaverien luureilla ;)
Aiemmat sukupolvet saivat puhelimet vasta aikuisina ja nuoremmat ovat käyttäneet puhelimia pikkulapsesta lähtien.
Älylaitteiden liika käyttö vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin ja heikentää kytköstämme nykyhetkeen. Myös töissä kirjataan ja dokumentoidaan asioita sekä työmailla, että lääkärien vastaanotoilla. Tämä vie jotain pois ihmisten kohtaamiselta.
Metsästäjä-keräilijät olivat toki alttiina petoeläimille ja muille henkeä uhkaaville asioille, mutta pitkittynyttä stressiä he lienevät kokeneen harvemmin kuin nykyihminen.
Tietokoneiden ja laitteiden tuoma tehokkuus sekä ainainen saatavilla olo eivät ole auttaneet asiaa. Kehittynyt tekniikka teki suoritteista helpompaa, mutta samalla oletus tietotyöläisen tuottavuudesta räjähti kasvuun.
Positiivinen paradoksi on mielestäni se, että tekniikka alkaa olemaan valmis sille, ettei laitteen näpläystä enää tarvita. Kehittyvät AI-assistentit ja puheentunnistus mahdollistavat sen, että kokousmuistion tekee tukiäly ja ihmiset voivat keskittää kaiken huomionsa toisiinsa ja itse asiaan. Samoin 360-kamerat kypärässä työmaalla kulkevat mestarit voivat keskustella enemmän työn edellytyksistä työntekijöiden kanssa, kun ympäristö taltioituu lennosta ja tekniikan kehittyessä myös jäsentyy tilannekuvaksi. Luurit pysyy taskussa ja katse on eteenpäin. Koneet tekee tylsemmät hommat ja ihmisille jää ihmisen hommat.
Siviilielämässäkin päästään toivottavasti siihen, että luuri jää entistä useammin taskuun, kun esimerkiksi kauppalistakeskustelu puolison kanssa tai yhteisen reissun suunnittelu sujuu joko puhumalla yhdessä AI-assistentin kanssa, tai kertomalla sille ääneen toiveita.
Muutoksen nopeus asettaa paineita yhteiskunnalle, valtioille, päättäjille ja kansalaisille. Edessä voi olla yllättävänkin pian ajat, kun kilpaillaan siitä, kuka saa tehdä töitä. Tällöin yhteiskunnan on varmistettava jonkinasteinen perusturva jonka tasoa ihminen voi eri tavoin nostaa. Ihmisten on taas opittava olemaan myös ilman työminäänsä tunteakseen merkityksellisyyttä.
Tässä on omat haasteensa, mutta tahdon nähdä tulevaisuuden, jossa ihmiskunta on osannut ottaa hyödyn irti kehittyvistä teknologioista ja hyödyt jakautuvat riittävän tasaisesti koko ihmiskunnalle.
Se on meistä kaikista kiinni.
コメント